Anton Tsehov - Lokki / Anton Tsehov - Vanja-eno

Anton Tsehovin kirjoittama Lokki on nelinäytöksinen näytelmä ja se on Tsehovin yksi tunnetuimmista näytelmistä ja myös ensimmäinen hänen neljästä keskeisestä näyttämöteoksestaan. Tsehovilta meni kaksi vuotta näytelmän kirjoittamiseen ja sen ensiesitys oli Pietarissa 17. lokakuuta 1896. Lokin klassikkomaine ei tullut helpolla, sillä se ei kerinyt mainetta kuin vasta päästyään Moskovan taiteellisen teatterin ohjelmistoon vuonna 1898. 

Anton Tsehovin näytelmä Vanja-eno, tunnettaen myös nimellä Eno vanja, julkaistiin 1890-luvulla ja sen ensimmäinen esitys pidettiin vuonna 1900 Venäjällä. Näytelmä kuuluu neljän näytelmän sarjaan, johon kuuluvat lisäksi Lokki, Kolme sisarta ja Kirsikkapuisto. 

Näytelmä Lokki sijoittuu Venäjän maaseudulle. Sen päähenkilöt ovat nuori tyttö Nina ja nuori kirjailijan alku Konstantin. Näytelmä on täynnä erilaisia ihmissuhteita, jotka lopulta päättyvät huonosti. Lokki on näytelmän symboli, se symboloi näytelmän kahta henkilöä. Lokki symboloi Ninaan rakastunutta kirjailijaa Konstantinia, sekä itse Ninaa. Mutta ei Konstantinkaan jää ilman rakkautta, sillä tilanhoitajan tytär Masa on täysin rakastunut Konstantiniin, mutta lopulta hän nai kuitenkin opettajan. Lopulta henkilöiden tavatessa vuosien jälkeen on Konstantinista tullut tunnettu kirjailija ja Ninasta keskiverto näyttelijätär. Nina on kuitenkin seonnut päästänsä ja kuvittelee olevansa lokki. Näytelmän loppu on karu. Pettynyt Konstantin ampuu kuulan kalloonsa. 

Näytelmän Vanja-eno miljöö sijoittuu maaseudulle. Näytelmän päähenkilö on Vanja-eno, joka hoitaa hänen edesmenneen sisarensa maatilaa. Vanja-enon apuna maatilalla ahertaa sisaren tytär Sonja, joka on tilan nykyinen omistaja äitinsä kuoltua. Tilalla alkaa vihdoin tapahtua, kun Sonjan professori-isä ilmestyy tilalle uuden kauniin vaimonsa Jelenan kanssa. Nuori ja kaunis Jelena saa jokaisen tilan lähistöllä olevan miehen pään sekaisin. Professorin aikeina on repiä tilasta kaikki mahdollinen raha ja niillä muutta Suomeen eläkepäivien ajaksi. Lopulta Vanja-eno toteaa elämän menneen häneltä sivu suun, tuhlatessaan kaiken aikansa tilalla. Näinpä hän jättää työn hedelmän professorille ja lähtee elämään elämää. 

Molemmat Tsehovin näytelmät ovat melko ankeita ja henkilöt elämäänsä kyllästyneitä ja pettyneitä. Ne eivät siis suinkaan ole mitään kauniita rakkausromansseja. Pänvastoin. Mutta ne ovatkin realismin ajan tuotoksia, jolloin ihanteellisena olikin elämän aito kuvailu eikä kuvitteellisen, toivotun elämän kuvailu. Luettuani teokset voin siis vähemmälläkin tietotaidollani todeta niiden olevan selvästi realismin ajalta.