Jumala teitä siunatkoon herra Rosewater eli helmiä sioille

Luin taannoin yhdysvaltalaisen Kurt Vonnegutin kirjoittaman romaanin nimeltä, Jumala teitä siunatkoon herra Rosewater eli helmiä sioille. Vonnegut on tunnettu kirjoitustyylistään, joka on paikoin jopa sarkastista. Myös tässäkin teoksessa on havaittavissa runsasta mustan huumorin sekä satiirin käyttöä. Kirja on alkujaan julkaistu vuonna 1965, ja Marjatta Kaparin suomennos ilmestyi vuonna 1972. Kirjan kustantajana toimi Tammi.

Kirjan päähenkilö on miljonääri, Rosewater-säätiön johtaja Eliot Rosewater. Näkyvimpiä sivuhenkilöitä kirjassa ovat hänen isänsä, Sylvia-vaimo, josta hän myöhemmin eroaa, juristi Norman Mushar sekä Eliotin kaukaiset sukulaiset Fred Rosewater perheineen. Kirjassa on myös monia taustahenkilöitä, jotka esiintyvät kirjassa vain harvoin, kuten Rosewaterin kaupungin asukkaat. Kirjan miljöö sijoittuu noin 1940-60- luvun Yhdysvaltoihin, tarkalleen New Yorkiin sekä Rosewateriin.

Kirjan juoni keskittyy Eliot Rosewaterin ympärille. Eliotin suvulla on Rosewater-säätiö, jolla on omistuksissaan muun muassa erilaisia tehtaita, ja nyt on Eliotin aika periä säätiö nimiinsä. Eliot elää hulppeaa luksuselämää ja avioituu Sylvia-nimisen kaunottaren kanssa. Ei mene kuitenkaan kauan aikaa kunnes Eliot jo kyllästyy tähä ylenpalttiseen pröystäilyyn, ja aikoo muuttaa kotisijoilleen ränsistyneeseen Rosewaterin kaupunkiin. Rosewaterissa on monia Rosewaterien säätiön tehtaita, jotka ovat taannoin automatisoituneet, jonka myötä asukkaat ovat täysin tarpeettomia nykyään. Eliotin aikeina on mennä auttamaan tätä niin sanottua Amerikan pohjasakkaa. Eliotin isä sekä vaimo ovat vahvasti tätä vastaan. Eliot kuitenkin muuttaa Rosewateriin vaatimattomaan pieneen asuntoon, perustaa puhelinpalvelun jonne voi soittaa ja kertoa huolistaan. Eliot myös jakaa lääkkeitä ja voiteita kipuihin, sekä auttaa rahallisesti. Nopeasti Eliotista tulee hyvin rakastettu Rosewaterissa. Mutta samalla kun rosewaterilaiset tulevat riippuvaisiksi Eliotista, juonii selän takana joku suurta iskua. Nimittäin muuan nuori jurisri Norman Mushar aikoo todistaa Eliotin pähkähulluksi, ja näin oikeuttaa Fred Rosewaterin, Eliotin kaukaisen sukulaisen Rosewater-säätiön perijäksi. Eliotin onnekseen hänen isänsä haistaa palaneen käryä ennen kuin on jo myöhäistä, ja Eliot saadaan laitettua ulkoisesti kuntoon ennen oikeudenkäynnin alkua. Lopulta perintöjupakan keskellä Eliot shokeeraa päätöksellään isänsä ja asianajajansa McAllisterin. Eliot nimeää viidenkymmenenseitsemän Rosewaterilaisen naisen lapset, joiden väitetään olevan hänen lapsikseen ja perillisikseen. Tämän lisäksi hän vielä raapustaa sadantuhannen dollarin shekin Rhode Islandissa asustavalle Fred Rosewaterille.

Eliotin musta puhelin soi.
   - Rosewater-säätiössä. Miten voimme auttaa teitä?
   - Herra Rosewater . . . naisääni sanoi tukahtuneesti, - täällä . . . täällä on Stella Wakeby. Nainen hengitti kiihtyneesti odottaessaan miten Eliot reagoi ilmoitukseen.
   - No mutta hyvää päivää! Eliot sanoi sydämellisesti.
- Hauskaa että soititte! Tämäpä iloinen yllätys! Hän ei tuntenut Stella Wakebyä.
   - Herra Rosewater, minä . . . minä en ole ikinä pyytänyt teiltä mitään.
   - Ette niin.
   - Monet ihmiset vaivaavat teitä yhtä päätä vaikka heillä on paljon vähemmän huolia kuin minulla.
   - Ei minusta koskaan tunnu siltä että minua vaivataan.

Vuonna 1972 Ohion koululautakunta äänesti teoksen pois koulukirjastoista, vuonna 1976 sopimus kuitenkin peruttiin. Vuonna 1988 Yhdysvalloissa on ollut myös sensuuritoimia teokselle kahdessa osavaltiossa. Itse en koe teosta millään tavoin tarpeelliseksi sensuroida, saatikka kieltää kokonaan. Luultavasti se on vaikuttanut rivommalta tuon ajan ajattelussa, ja se on koettu sopimattomaksi mustan huumorinsa myötä.