Anton
Tsehovin kirjoittama Lokki on nelinäytöksinen näytelmä ja se on Tsehovin yksi
tunnetuimmista näytelmistä ja myös ensimmäinen hänen neljästä keskeisestä
näyttämöteoksestaan. Tsehovilta meni kaksi vuotta näytelmän kirjoittamiseen ja
sen ensiesitys oli Pietarissa 17. lokakuuta 1896. Lokin
klassikkomaine ei tullut helpolla, sillä se ei kerinyt mainetta kuin vasta
päästyään Moskovan taiteellisen teatterin ohjelmistoon vuonna 1898.
Anton
Tsehovin näytelmä Vanja-eno, tunnettaen myös nimellä Eno vanja, julkaistiin
1890-luvulla ja sen ensimmäinen esitys pidettiin vuonna 1900 Venäjällä.
Näytelmä kuuluu neljän näytelmän sarjaan, johon kuuluvat lisäksi Lokki, Kolme
sisarta ja Kirsikkapuisto.
Näytelmä
Lokki sijoittuu Venäjän maaseudulle. Sen päähenkilöt ovat nuori tyttö Nina ja
nuori kirjailijan alku Konstantin. Näytelmä on täynnä erilaisia ihmissuhteita,
jotka lopulta päättyvät huonosti. Lokki on näytelmän symboli, se symboloi
näytelmän kahta henkilöä. Lokki symboloi Ninaan rakastunutta kirjailijaa
Konstantinia, sekä itse Ninaa. Mutta ei Konstantinkaan jää ilman rakkautta,
sillä tilanhoitajan tytär Masa on täysin rakastunut Konstantiniin, mutta
lopulta hän nai kuitenkin opettajan. Lopulta henkilöiden tavatessa vuosien
jälkeen on Konstantinista tullut tunnettu kirjailija ja Ninasta keskiverto
näyttelijätär. Nina on kuitenkin seonnut päästänsä ja kuvittelee olevansa
lokki. Näytelmän loppu on karu. Pettynyt Konstantin ampuu kuulan
kalloonsa.
Näytelmän
Vanja-eno miljöö sijoittuu maaseudulle. Näytelmän päähenkilö on Vanja-eno, joka
hoitaa hänen edesmenneen sisarensa maatilaa. Vanja-enon apuna maatilalla
ahertaa sisaren tytär Sonja, joka on tilan nykyinen omistaja äitinsä kuoltua.
Tilalla alkaa vihdoin tapahtua, kun Sonjan professori-isä ilmestyy tilalle
uuden kauniin vaimonsa Jelenan kanssa. Nuori ja kaunis Jelena saa jokaisen
tilan lähistöllä olevan miehen pään sekaisin. Professorin aikeina on repiä
tilasta kaikki mahdollinen raha ja niillä muutta Suomeen eläkepäivien ajaksi.
Lopulta Vanja-eno toteaa elämän menneen häneltä sivu suun, tuhlatessaan kaiken
aikansa tilalla. Näinpä hän jättää työn hedelmän professorille ja lähtee
elämään elämää.
Molemmat
Tsehovin näytelmät ovat melko ankeita ja henkilöt elämäänsä kyllästyneitä ja
pettyneitä. Ne eivät siis suinkaan ole mitään kauniita rakkausromansseja.
Pänvastoin. Mutta ne ovatkin realismin ajan tuotoksia, jolloin ihanteellisena
olikin elämän aito kuvailu eikä kuvitteellisen, toivotun elämän kuvailu.
Luettuani teokset voin siis vähemmälläkin tietotaidollani todeta niiden olevan
selvästi realismin ajalta.
